Suomen paras levyseppä-hitsaaja tavoittelee maailmanmestaruutta

Savon ammatti- ja aikuisopistossa opiskeleva Juho Nissinen osallistuu lokakuussa kansainväliseen World Skills ammattitaidon mm-kilpailuun Abu Dhabissa lajinaan teräsrakennetyöt.

Teräsrakentajan tehtäviin kuuluu valmistaa ja asentaa teräspalkeista ja -levyistä valmistettuja rakenteita, joita voi olla esimerkiksi pienet kaiteet aina massiivisiin siltojen rakenteisiin. Työssä tarvitaan liitosmenetelmien hallintaa ja materiaalituntemusta sekä huolellisuutta, vastuullisuutta ja yhteistyötaitoja.

Ammatinvalinnan leppävirtalainen Juho Nissinen teki yläkoulun jälkeen autoalan ja metallialan välillä. Juuri ennen valmistumista Juho voitti nuorten ammattitaidon Suomen mestaruuden Taitaja-kilpailusta. Voisi siis sanoa, että Juho valmistui Suomen parhaana levyseppä-hitsaajana. Tällä hetkellä Juho suorittaa Savon ammatti- ja aikuisopistossa levy- ja hitsausalan ammattitutkintoa. Juhosta työssä on mukavaa varsinkin se, että kädenjäljen näkee heti. Tekemisessä kehittyy koko ajan, ja työnjäljen jatkuva parantuminen pitää motivoituneena.

Mm-kilpailuun osallistujat seulotaan karsintakilpailussa. Karsintakilpailun menestys varmisti Juhon reitin Worls Skills -kilpailuun. Taitaja2016-kilpailun voitto ja viides sija nuorten hitsauskilpailussa Konepaja-messuilla innosti hakemaan mukaan World Skills kilpailuun.

– Tässä vaiheessa jännittää vähän, mutta hyvällä tavalla. Abu Dhabin kilpailussa teräsrakennetyöt ovat todella monimuotoisia, Juho kertoo.

Juhon valmennuksesta vastaavat World Skills lajipäällikkö Jukka Saastamoinen ja World Skills ekspertti Tatu Hirvonen, molemmat toimivat metallialan opettajina Savon ammatti- ja aikuisopistossa.

– Juho on todella rauhallinen, vahvuuksina hyvä hitsaustaito, ongelmanratkaisukyky, palvelualttius ja Juho on kova harjoittelemaan. Motivaatio ja tavoite ovat kohdallaan, eli korkealla. Voittoa Juho on lähdössä tavoittelemaan valmentajat kertovat. Ja samalla muistuttavat kuitenkin, että oma paras riittää.

– Hitsaus on ehdottomasti vahvuuteni ja hyvät valmentajat minulla on, he pitävät tavoitteet korkealla ja neuvovat hyvin, tietotaitoa löytyy, kertoo Juho.

Tatu Hirvosella on useamman vuoden kokemus ammattitaitokilpailjoiden valmennuksesta. Jukka Saastamoisen ammattitaitokilpailujen lajipäällikön ura puolestaan on vasta alkanut. Kilpailutoiminnassa opiskelijoiden esille tuomat haasteet motivoivat kyseiseen tehtävään, vaikkakin toiminta teettää paljon lisätöitä kaiken muun työn ohessa. Motivoituneiden ja kiinnostuneiden opiskelijoiden ohjaaminen auttaa jaksamaan arkityössä ja toisaalta pakottaa etsimään uusinta tietoa teräsrakentamisesta, sekä sitä kautta hallitsemaan myös uusia nykyteknologian mukaisia koneita, laitteita ja menetelmiä.

Alkuperäinen kirjoitus.

Urheilun ja opiskelun yhteensovittaminen – tavoitteena paikka Veikkausliigassa

Felix Ferahyan on Savon ammatti- ja aikuisopiston ensimmäisen vuoden liiketalouden perustutkinnon opiskelija, joka harjoittelee tällä hetkellä KuPS:n edustusjoukkueen mukana. 18-vuotias nuorimies kertoo urheilun ja opiskelun yhteensovittamisen sujuneen hyvin.

– Olen tällä hetkellä työssäoppimassa KuPS:n toimistolla. Työtehtäviini kuuluu mm. kausikorttien myyntiä, postien käsittelyä sekä erilaisia toimistotehtäviä. IT puolella olemme ottaneet käyttöön uuden kausikorttiohjelman ja olen ollut mukana tekemässä tätä vaihtoa, Ferahyan kertoo.

Ferahyan on syntynyt Saksassa. Hän muutti perheineen Suomeen 5 vuotiaana, ja takaisin Saksaan jälleen 12 vuotiaana. Vuosi sitten hän palasi Suomeen.

– Tavoitteenani on päästä tulevalla kaudella pelaamaan Veikkausliigassa. Aiempaa kokemusta minulla on mm. Saksan juniorisarjoista.

Työssäoppimispäiväkirja pitää kärryillä

Ferahyan pitää työssäoppimispäiväkirjaa hyvänä oppimisen välineenä, jonka avulla niin opiskelija, opettaja kuin työssäoppimispaikkakin pysyvät oppimisen kärryillä siitä, missä ollaan menossa.

– Opiskelun osalta sekä omat että oppilaitoksen tavoitteet ovat minulla hyvin selvillä. Pidän siitä, että pystyn olemaan fyysisesti paikalla opinnoissa luokan mukana, sillä se on etäopiskelua tehokkaampi tapa oppia minulle. Liiketalous kiinnostaa ylipäätään eikä oman yrityksen perustaminenkaan ole poissuljettu vaihtoehto tulevaisuudessa.

KuPS Oy:n toimistopäällikkö Juuso Hartikainen kertoo yhteistyön Savon ammatti- ja aikuisopiston kanssa sujuneen hyvin.

– Oppimisen tavoitteet ovat olleet hyvin selvillä alusta saakka, mihin pyritään ja mitä asioita on tarkoitus työpaikalla tapahtuvan oppimisen osalta tehdä. On hienoa, että nuoret pääsevät näkemään käytännössä, mitä heidän opiskelemansa ala tarkoittaa käytännön työelämässä. Urheilun yhteensovittaminen opintoihin on sujunut hyvin.

Samaa mieltä Hartikaisen kanssa on Savon ammatti- ja aikuisopiston lehtori Markku Liukkunen.

– Olemme tehneet KuPS:n kanssa yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Felix on siinä mielessä hyvässä asemassa, että hän on työssäoppimassa samassa seurassa, jossa hän pelaa jalkapalloa. Ymmärrys KuPS:n osalta opiskelun ja urheilemisen yhteensovittamisesta on ollut esimerkillistä. Pyrimme koko ajan kehittämään toimintaa ja edistämään yhteistyötä, Liukkunen kertoo.

Kuva ja teksti: Markku Penttilä, Savon koulutuskuntayhtymä, Tiedottaja.

Savonia mahdollistaa tasapainon opintojen ja urheilun välillä

Kuinka yhdistää koulunkäynti ja liikuntaharrastus? Jääkö koulun ohella aikaa harrastaa, vai meneekö kaikki aika opiskeluun? Nämä ovat asioita joita miettii varmasti moni kouluun hakemista suunnitteleva urheilija. Koulutuksen jonka valitset ja lajin jota harrastat ovat oltava sellaisia jotka kiinnostavat sinua oikeasti. Tärkeintä on löytää tasapaino urheilun ja opiskelun välille.

Omat rakennustekniikan opintoni aloitin Savonian Opistotien kampuksella syyskuussa 2016. Samaan aikaan illat menivät treenaten Kuopio Steelersin riveissä. Heti ensimmäisillä viikoilla huomasin, että on tärkeää osata asettaa itselleen tavoitteita. Opiskelussa se tarkoitti arvosanatavoitteita ja treenaamisessa itsensä kehittämistä urheilijana.

Onnistumisen tunteet lisäävät motivaatiota joka on tärkeää niin opiskelussa kuin urheilussakin. Opintojeni alkuvaiheessa omalla kohdallani vaikeinta oli sovittaa päivät siten, että vapaa-ajalla treenaamisen ohella aikaa jäi myös kotona kotitehtävien tekemiselle sekä asioiden kertaamiselle.

Opistotien kampukselta löytyy erittäin edullinen kuntosali jonka vuoksi pystyn treenaamaan myös koulussa hyppytunneilla. Pitkälle suunnitellut koulun lukujärjestykset sekä joukkueen treeniaikataulut mahdollistavat oman aikatauluni suunnittelun. Olen huomannut, että urheilu vaikuttaa positiivisesti koulussa jaksamiseen ja keskittymiskykyyn. Treenaaminen on mielestäni myös hyvä tapa päästä nollaamaan ajatuksiaan opiskelusta etenkin silloin kun pitää harrastamastaan lajista. Opiskelu taas antaa vastapainoa urheilulle. Mielestäni insinööriopiskelut ja urheilun pystyy yhdistämään hyvin, kunhan löytää riittävästi motivaatiota sekä oma asenne on kohdallaan.

Tätä tekstiä kirjoittaessani ensimmäinen opiskeluvuoteni Tekulla on tullut päätökseen ja kaiken energian suuntaan nyt treenaamiseen sekä kolmen viikon päästä alkavaan jenkkifutiskauteen. Opintoni jatkuvat taas ensi syyskuussa ja joukkueemme tavoitteena on voittaa ykkösdivisioonan mestaruus tänä kesänä.

Herkko Nykänen, Savonian opiskelija ja Steelersin edustusjoukkueen pelaaja

Savonia on valinta juuri sinulle!

Mikä minusta tulee isona? Mihin hakisin opiskelemaan? Nämä ovat kysymyksiä jotka pyörivät yhteishaun alettua monella nuorella mielessä. Toisilla toki on jo kirkkaana ajatus siitä, mitä haluavat tulevaisuuden tuovan mukanaan, mutta sinä jolle tuleva opiskelupaikka on vielä arvoitus, suosittelen sinua lukemaan tämän tekstin, sillä nyt puhuu opiskelijan kokemuksen syvä rintaääni eikä mikään markkinointikoneiston kasvoton täti tai setä.

Valmistuin Kuopion klassillisesta lukiosta vuoden 2014 keväällä. Tuntui, että ympärilläni olevilla ihmisillä oli selvä suunta tulevasta jatko-opiskeluvalinnastaan, kun taas itsellä ajatukset asian suhteen olivat enemmän kuin sekaisin. Päätin kuitenkin hakea Savonian ammattikorkeakouluun lukemaan liiketalouden koulutusalaa, sillä monet ystävistäni olivat sieltä valmistuneet ja työllistyneet mieleisiinsä työtehtäviin. Pääsykokeista tuli kesällä hyväksyntäkirje ja opintoni aloitin syyskuussa. Tätä tekstiä kirjoittaa nyt kolmannen vuoden liiketaloudenopiskelija jolla valmistuminen häämöttää tämän vuoden joulukuussa.

Syksyllä 2014 Savonia Microkadun kampuksen aulassa seisoi vielä aikalailla alavalintaansa epäilevä nuori nainen. Opinnot kuitenkin imaisivat mukaansa, sillä opiskelu ei ollut pelkästään luennoilla istumista vaan asioita opeteltiin ensimmäisestä päivästä lähtien myös käytännössä. Uskonkin, että ammattikorkeakoulu oli minulle juuri tämän vuoksi yliopistoa parempi valinta. Tykkään testata opittuja asioita käytännössä ja samalla syventää oppimaani. Nyt kolmannen vuoden keväällä voinkin sanoa olevani omalla alallani. Voin suositella Savonia ammattikorkeakoulua aivan jokaiselle joka haluaa opiskella itselleen korkeakoulututkinnon teoriaa ja käytäntöä aktiivisesti soveltaen. Savonian koulutustarjonta on laaja ja sieltä löytyy varmasti monelle ala joka houkuttelee opiskelemaan.

Laajan koulutustarjonnan, laadukkaan opetuksen ja monipuolisen kurssivalikoiman lisäksi Savonia tekee yhteistyötä Kuopion alueen Urheiluakatemian kanssa ja sillä onkin menestyksekkäät perinteet huippu-urheilijoiden kouluttamisessa. Sinä joka olet kansallisella tasolla menestynyt ja kansainväliselle tasolle pyrkivä urheilija joka haluaa tehokkaan harjoittelun ohessa opiskella itselleen korkeakoulututkinnon, kannattaa sinun vakavasti harkita opintojesi aloittamista Savoniassa ja sen jälkeen hakeutumista Urheiluakatemia opiskelijaksi. Urheiluakatemia tukee, kannustaa ja edistää urheilijan kaksoisuran rakentamista. Vastuu opinnoista on opiskelijalla ja tutkintovaatimukset ovat samat kuin muillekin, mutta opintojen järjestelyissä huomioidaan urheilun opiskeluun aiheuttamat rajoitukset.

Savonian ja Urheiluakatemian tekemä yhteistyö on mahdollistanut minulle vaivattoman liiketalouden alan opiskelun ja amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen Kuopio Steelersin naisten joukkueessa. Se on myös antanut aiheen opinnäytetyöhöni sekä kaksoisuran rakentamisen kautta olen saanut ajatuksen siitä mitä haluan tehdä tulevaisuudessani ammatikseni. Urheiluakatemian opiskelijana saat opiskelijastatukseesi urheilijamerkinnän, joka on suureksi eduksi opintojasi järjestellessäsi. Erityiskiitos omien opintojeni järjestelyistä menee Savonian opinto-ohjaaja Tarja Joonalle. Hänellä riittää aina aikaa meille jokaiselle opiskelijalle ja hänen avullaan opiskelijat löytävät ne tavat, jolla suorittavat opintonsa aikataulussa. Monesti kuulee sanottavan, että opiskelijat ovat korkeakoulussa opettajilleen kasvottomia, mutta Savonian kohdalla tämä ei pidä paikkaansa vaan opettajat tuntuvat muistavan jokaisen opiskelijansa.

Savoniassa opiskelee monen eri tasoisia urheilijoita. Jotkut päätyvät kansainväliselle huipulle ja toiset taas eivät. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Savoniassa Urheiluakatemian tuella mahdollistaa sen, että urheilu-urasi loppuessa sinulla on taskussasi korkeakoulututkinto ja mahdollisuus yhdistää urheilu-urasi opiskelemaasi ammattiin. Mitä ikinä opiskelija päättääkään tehdä opintojensa jälkeen, astuu hän sille tielle korkeakoulutusta ja elämänsä kokemusta rikkaampana.

Sinä jatko-opiskeluvalintaa pohtiva nuori, mitä ikinä sitten valitsetkaan, voin luvata sinulle, että et tule katumaan mikäli valitset tulevaksi opinahjoksesi Savonia ammattikorkeakoulun. Täällä sinulle annetaan käytännön avaimet tulevan urasi rakentamiseen.

Ella Tuovinen, Kuopio Steelersin naistenjoukkueen pelaaja ja Savonian opiskelija

Alkuperäinen blogi